Kaplaaki on yhdistänyt Lappeenrannan tuta-teekkareita jo vuodesta 1974. Värikäs historia ulottuu kauemmaksi kuin minkään muun Lappeenrannan teknillisen yliopiston ainejärjestön. Reilun kolmenkymmenen vuoden aikana Kaplaaki on kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi tuotantotalouden ainejärjestöksi. Kiltaan liittyy nykyisin joka vuosi pitkälti yli 100 uutta fuksia.
Killan toiminnan keskeisimmät päämäärät ovat jäsenistön edunvalvonta, opintojen edistäminen, sekä oheistoiminnan järjestäminen toisinaan rankan opiskelun vastapainoksi. Edunvalvontaa ja opintoasioita edistetään olemalla aktiivisesti yhteydessä tuotantotalouden osastoon, ylioppilaskuntaan, sekä muihin ainejärjestöihin välittäen tietoa näiden ja opiskelijoiden välillä ajankohtaisista, opiskelijoita koskevista asioista.
Virkistystoimintaa hoidetaan järjestämällä excursioita, yritysvierailuja, sekä erilaisia tapahtumia ja juhlia. Kilta pitää myös yllä kiltahuonetta, joka toimii viihtyisänä oleskelutilana yliopistolla. Fuksien, eli uusien opiskelijoiden perehdyttäminen teekkarikulttuuriin kuuluu myös Kaplaakin toimintaan. Jos kilta-aktiivin toimi kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä hallitukseen!
Kaplaaki on n. 800 jäsenellään suurin tuotantotalouden ainejärjestö Pohjoismaissa ja yksi LUT:n suurimmista killoista. Jäseneksi voivat liittyä kaikki LUT:n tuotantotalouden osaston läsnäolevaksi ilmoittautuneet opiskelijat maksamalla 20 euron suuruisen liittymismaksun. Jäsenyys on voimassa koko opiskeluajan.
Jäsenenä pääset osallistumaan killan toimintaan, kokouksiin ja jäsenistölle järjestettyihin tapahtumiin, sekä saat Kaplaakin tunnusmerkin – sinisen haalarin. Kilta tarjoaa myös edunvalvontapalveluita mm. opintojen suhteen sekä hoitaa tiedotusta yliopistolta, ylioppilaskunnalta ja muilta killoilta jäsenistölle sähköpostilistojen, internetin, uutisryhmien (news.lut.fi) sekä ilmoitustaulujen kautta.
Jäsenyyteen liittyvissä kysymyksissä voit kääntyä puheenjohtajan puoleen, liittymismaksuun liittyvissä asioissa suoraan talousvastaavan puoleen.
PUHEENJOHTAJA 2012
Niko Strömberg
pj (ät) kaplaaki.fi
TALOUSVASTAAVA 2012
Tiina Puolakka
talous (ät) kaplaaki.fi
Opetuksen ja yliopiston toiminnan tarkastelu on yksi akateemisen opiskelijayhteisön perusarvoista. Mikäli jossakin asiassa on parannettavaa, täytyy kritiikki saada kahvipöytäkeskusteluista eteenpäin yliopiston henkilökunnan tietoisuuteen. Suuren ryhmän ääni painaa yhteisten etujen ajamisessa yksittäisten opiskelijoiden mielipiteitä enemmän. Juuri tämän vuoksi yksi Kaplaakin tärkeimmistä toimintamuodoista on jäsenistön edunvalvonta.
Kaplaakin hallituksesta puheenjohtaja ja opintovastaava toimivat monissa jaostoissa ja työryhmissä, joista tieto välittyy Kaplaakin kautta jäsenistön tietoon. Yhteyttä pidetään aktiivisesti myös tuotantotalouden osaston, muiden kiltojen, ja LTKY:n kanssa. Suoria vaikutusmahdollisuuksia on siis laajalle alueelle.
Aloitteita voit tehdä joko ottamalla yhteyttä keneen tahansa Kaplaakin hallituksen jäseneen vaikka sähköpostilla. Halutessasi voit jättää anonyymisti palautetta opintoasioihin liittyen myös palaute-osion kautta.
OPINTOVASTAAVA 2012
Maija Eronen
opinto (ät) kaplaaki.fi
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.