. .

Hae sivuilta


XML









Sinun mainoksesi tähän? Ota yhteyttä!

Vikkotiedote, vko 17/2011

25.04.2011 11:06

OTSIKOT

- FUKSITEHTÄVIEN JATKOT

- SAUNAYÖ 29.4

- TAPAHTUMAT/BILEET

***

FUKSITEHTÄVIEN JATKOT

Kun fuksitehtävien rastit on läpi kahlattu ja omat juotavat juotu tai juotettu rastien pitäjille on aika siirtyä ravintola Iltatähteen jatkamaan iltaa.

Bileissä mukana soittamassa STD, jolta odottaa saattaa aivan loistavaa settiä illan pimentyessä!!

Kekkerit alkavat klo 21 ja päättyvät ainakin jätteessä klo 2.00.

Lippuja myydään ennakkoon 3-aulassa,
Hinta: 3 euroa, ovelta 4

ti 26.4. klo 11-13
ke 27.4 klo 11-13

Jos lippuja jää yli, niin oveltakin niitä vielä saa.

***

SAUNAYÖ 29.4.

Wapun kovin ulkoilmafestari eli SAUNAYÖ on jälleen perjantaina ensi viikolla. Vuoden mittainen odotus saa jälleen täyttymyksen, kun TeMun bändien kuohkein kerma nousee lauteille Fartwallin stagella.
Musiikkityyli on perinteisesti melko rock-painotteinen, mutta siitä rönsyillään hieman muihinkin suuntiin ja illan vaihtuessa yöksi jopa aina humppaan asti. Kaikki bändit ovat varmasti tsekkaamisen arvoisia, joten ilmesty sinäkin siis paikalle jo hyvissä ajoin! Mukaasi saat (ja on suositeltavaa) varata sekä nestemäisiä että kiinteämpiä nautintoaineita (notskilla voi paistaa makkaraa/pihvejä/maissia/sieniä/saappaita tms läpi illan). Hyvää seuraakin kannattaa toki ottaa matkaan, sitä ei ole koskaan liikaa. Huhu kertoo myös, että AMK:n opiskelijoitakin (ainakin naispuolisia, ihan luonnonvalinnan kautta vailla mitään sukupuolirasisimia) houkutellaan kovasti tulevan yhteiskampuksen hengessä paikalle tarkastelemaan lähemmin wappuhumua ja nauttimaan hyvästä musiikista. Yleisömäärät lienevät siis bändien koko talven ajan hiotun ja näin ollen überkovan keikkakunnon mukaiset, ja mikäs sen mukavampaa kuin solmia uusia tuttavuuksia seuraavaa syksyä ajatellen.

Tapahtuma on luonnollisesti TÄYSIN ILMAINEN. Vapaan pääsyn lisäksi tämän TeMun festarin valttikortteina ovat:
-Mahdollisuus tuoda omia juomia ja ruokia
-Täysin vapaa liikkuminen ilman mitään käteen laitettavia rannekkeita (tai no, jos asiattomat ette stagelle viittis kiipeillä)
-Lupa kanniskella mukana reppua tai vaikka runkopatjaa jos siltä tuntuu, narikkaa ei ole
-Lupa kuvata ja vaikka videoida niin paljon ja sellaisilla vehkeillä kuin sielu ja lompakko sietää
-Näillä näkymin mahdollisuus tapahtuman nimen mukaisesti myös saunoa
-Yhdeksän bändin laajuinen kattava esiintyjäkaarti
-Rento meininki
-Waldoa parempi musiikki

Bändien esiintymisaikataulu musiikkityyleineen on seuraava:

16:00 – 16:45 Seven fingered unicorn Black Sabbath
17:00 – 17:45 Iron Cock Punk
18:00 – 18.45 Likainen Ilmiö SuomiRock
19:00 – 19:45 Six Sons of the Sixth Son Iron Maiden
20:00 – 20.45 Sheriffin tähdet Rock / Suomirock
21:00 – 21.45 Fountain Rock’n Roll
22.00 – 22.45 Soulbound Rock
23.00 – 23.45 Heavisides Sekahevi
00:00 – 01:00 Pikaeläkemiehet Humppa

Tämä kaikki siis tärähtää käyntiin perjantaina 29.4.

Tervetuloa juhlistamaan wappua ja luentojen loppumista!

***

TAPAHTUMAT/BILEET

Wapun ohjelma tarkemmin: http://www.ltky.fi/content/wappu

Vikkotiedote, vko 16/2011

25.04.2011 11:00

OTSIKOT

- Open Mic stand up -ilta

- Ilmaisukilpailu opiskelijoille aiheesta “Koulutusvalintani”

- TAPAHTUMAT/BILEET

***

Open Mic stand up -ilta

Jo perinteiseksi muodostunut Open Mic – Stand up ilta on täällä taas!
Suosiotaan vuosivuodelta kasvattanut “One Night Stand” järjestetään nyt
kolmatta kertaa perjantaina 22.4 kello 20.00-23.30 ja jälleen kerran lauteille nousevat
kampuksen omat tytöt ja pojat! Myös sinä voit osallistua ja mahdollisesti
nousta skinnarilan ihaillummaksi koomikoksi! Esiintymään haluavat
ilmoittautukaa s-postilla 20.4 klo 17 mennessä ella.laurila@lut.fi, tai jos
arastaa tytölle viestitellä niin juuso.almgren@lut.fi

Kellari on ollut viime vuosina ääriään myöten täynnä, joten mikäli
istumapaikan seurueellesi haluat, suosittelemme saapumaan ajoissa! Lämpimästi
kannatamme myös käteisen mukaan ottamista, tarjolla on virvokkeita
perinteisin hinnoin.

Tapahtumassa on myös “vapaa sana” – osio, joten jos illan aikana tulee
halu kokeilla siipiään, niin jokaiselle tarjotaan siihen mahdollisuus!
Rohkaisuksi siteeraamme kuuluisaa stand up koomikko Kim Jong Iliä “ Kukaan
ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.”

Bileet by Enklaavi

***

Ilmaisukilpailu opiskelijoille aiheesta “Koulutusvalintani”

Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs. järjestää kirjoitus- ja
kuvakilpailun korkeakouluopiskelijoiden koulutusvalinnoista ja
tulevaisuudenkuvista. Osallistua voit, jos olet korkeakouluopiskelija
(yliopisto tai AMK) tai vastavalmistunut.

Kilpailussa on kaksi erillistä kilpailusarjaa: yksi kirjoituksille ja
yksi kuville. Kilpailuraati valitsee kummastakin sarjasta parhaan
työn, jonka tekijä palkitaan 400 euron matkalahjakortilla sekä
kaikista töistä kaksi muuta palkittavaa, joiden tekijät palkitaan 200
euron matkalahjakorteilla. Lisäksi raati valitsee kaikista töistä
kolme kunniamainittavaa, joiden tekijät palkitaan Otavan
kaunokirjallisella teoksella.

Palkittavat työt valitsee raati, jonka puheenjohtajana toimii
taidekasvatuksen professori, Aalto yliopiston opetuksesta vastaava
vararehtori Martti Raevaara. Raadin muut jäsenet ovat Ylioppilaslehden
päätoimittaja Maria Pettersson, Nuorisotutkimusverkoston
erikoistutkija, VTT Sanna Aaltonen sekä kuvataiteen maisteri,
tekstitaiteilija Suvi Nurmi.

Kilpailutöitä käytetään aineistona koulutusvalintoja koskevassa
tutkimuksessa ja pohjana lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten
koulutusvalintojen ohjaustyön kehittämisessä. Lisätiedot töiden
käytöstä sekä kilpailun tarkemmat ohjeet ovat osoitteessa:

http://www.otus.fi/index.php/ilmaisukilpailu.html

Kilpailuun voit osallistua lähettämällä työsi 31.5.2011 mennessä.

Lisätietoja

Lisätietoja voit tarvittaessa kysyä tutkimusavustaja Atte Vienolta
(ilmaisukilpailu@otus.fi).

***

TAPAHTUMAT/BILEET

Wapun ohjelma tarkemmin

Vikkotiedote, vko 15/2011

25.04.2011 10:54

OTSIKOT

- VMP:n kesätyöinfo kaplaakilaisille ma 11.4.

- IBM-rekrytilaisuus ti 12.4.

- Vierailuluento, IBM 12.4.

- Cluster ry:n yrityspäivä ke 13.4.

- KOTISEUTUKURSIO ma 18.4.

- Enklaavin 20. vuosijuhlat

- TAPAHTUMAT/BILEET

***

VMP:n kesätyöinfo kaplaakilaisille ma 11.4.

Kiinnostaako osa-aikatyö opiskelujen ohessa? Oletko vielä vailla töitä ensi kesäksi?

Ensi viikon maanantaina 11.4. klo 12.00 Merja Teitto-Liikanen yhteistyöyrityksestämme VMP:stä tulee pitämää infon henkilövuokrausyritysen toiminnasta, järjestelmästä sekä kesätyömahdollisuuksista. Tule paikan päälle kuulemaan kuinka pääset työskentelemään opiskelujen ohessa tai kesätyönä. Ainutlaatuinen tilaisuus päästä kosketukseen yhteistyöyrityksemme kanssa, osa-aika- tai kesätyön saanti on yksinkertaista.

MITÄ: VMP:n kesätyöinfo
MISSÄ: 4309-10
MILLOIN: Maanantaina 11.4. klo 12.00

***

IBM-rekrytilaisuus ti 12.4.

IBM tulee pitämään ensi viikon tiistaina 12.4. salissa 4301-2 (Teemu Aho-sali) rekrytilaisuuden, joka on tarkoitettu pääasiassa tuotantotalouden, kauppatieteiden ja tietotekniikan opiskelijoille. Tilaisuudessa käsitellään seuraavia asioita:

-IBM tänään
-Uramahdollisuudet IBM:llä
-Muutama esimerkki urapolusta IBM:llä

Lisäksi on aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Tilaisuuden alkamisaika on kello 10.15 ja kesto noin 1,5 tuntia. Oiva tilaisuus kuulla lisää suuresta ja kansainvälisestä palvelu- ja teknologiatalosta, ja ehkä päästä jopa uraputken alkuun, joten miksi et tulisi paikalle?

MITÄ: IBM-rekrytilaisuus
MISSÄ: Sali 4301-2 (Teemu Aho-sali)
MILLOIN: Tiistai 12.4. klo 10.15

***

Vierailuluento, IBM 12.4.

Strategisen johtamisen kurssilla pidetään kaikille kiinnostuneille avoin vierailuluento. Luennon aiheena on Globaalin yrityksen muutos strategisesta näkökulmasta.

Puhujina ovat Kari Hämäläinen – Cluster Unit Executive, Large Accounts sekä Panu Repo – Client Manager, Competitive Industries IBM Finlandista.

Luento (kestoltaan noin kaksi tuntia) pidetään salissa 103 (yo-talon auditorio) tiistaina 12.4. alkaen klo 14.15.

Tervetuloa paikalle!

—-

Ville Ojanen
Associate Professor, Department of Industrial Management, Faculty of Technology Management
Research Manager, Technology Business Research Center
Lappeenranta University of Technology
+358 40 162 1201
ville.ojanen@lut.fi

***

Cluster ry:n yrityspäivä ke 13.4.

Haluaisitko duuniin oman alasi yritykseen? Onko kandi- tai
diplomityöpaikka vielä avoinna? Haluaisitko avartaa työpaikka
mahdollisuuksiasi?

Cluster ry järjestää yrityspäivän tietotekniikan ja tuotantotalouden
opiskelijoille (muut opiskelijat ovat myös tervetulleita) keskiviikkona
13.4 klo 16 alkaen. Päivän tarkoituksena on tarjota opiskelijoille
tietoa oman alan yrityksistä ja kontaktoitua yritysmaailmaan. Paikalle
saapuvat CapGemini, HiQ, Tiksi Technologies ja Miradore. Yritykset
kertovat yleistä infoa toiminnastaan ja työvoima tarpeistaan. Tilaisuus
on avoin kaikille opiskelijoille. Yritysesittelyiden jälkeen siirrytään
Viipuri-kabinettiin (vanha Sonerasauna), missä tarjolla on naposteltavaa
ja juotavaa.

Yrityspäivä pähkinänkuoressa:
-Yritysten esittely klo 16 alkaen salissa 4301-02
-Esittelyiden jälkeen (noin klo 18) vapaamuotoinen keskustelu jatkuu
Viipuri-kabinetissa (Laserkatu 8)

Mukana:

CapGemini http://www.fi.capgemini.com

HiQ http://hiq.se/fi

Tiksis Technologies http://www.tiksis.fi

Miradore http://www.miradore.com

***

KOTISEUTUKURSIO ma 18.4.

Kotiseutukursio tulee jälleen! Reittinä ratkiriemukkaalla kursiolla toimii Lappeenranta-Savonlinna-Lappeenranta, tarkempi reitti selviää lähtemällä mukaan!

Matkaan lähdetään yliopistolta klo 09.00 ja takaisin lähtöruutuun palataan saman päivän aikana. Hintaa matkalle ei kerry juuri ollenkaan: 5€ Kaplaakin jäsenille, 10€ muille. Lippuja myydään 11.-13.4. 3-aulassa klo 11-13.

Mukaan kursiolle mahtuu n. 100 wapputunnelmalla varustettua opiskelijaa. Ole nopea sillä nämä liput tullaan viemään käsistä!

Vierailemme kursiolla seuraavissa baareissa:

Tuki-Rastibaari
Alppimaja
Ravintola Virta
Harjun Portti
Kaakonranta

Savonlinnassa pidetään pidempi ruokatauko ja dresscode kursiolla on HAALARIT!

MIKÄ? KOTISEUTUKURSIO
MILLOIN? 18.4. klo 09.00 lähtö yliopistolta
LIPUT? 11.-13.4. @ 3-aula klo 11-13. 5€ Kaplaakin jäsenille, 10€ muille
DRESSCODE? Haalarit
FB? http://www.facebook.com/event.php?eid=145842405481028

***

Enklaavin 20. vuosijuhlat

Enklaavi juhlii 20. vuotuista taivaltaan suuremmin ja mahtavammin kuin koskaan
ennen!

Juhlaviikkoa vietetään 19-25.9.2011 seuraavanlaisella ohjelmalla:
maanantai – EKE – tour
tiistai – Nordean etikettikurssi
keskiviikko – SK:n bussisitsit*
torstai – SYKE Gym:n tanssikurssi
perjantai – Monopoli-ilta
lauantai – Vuosijuhlat
sunnuntai – Silliaamiainen

Tule ja varmista paikkasi näihin Enklaavin historian ikimuistoisimpiin
juhliin! Lipunmyynti järjestetään Enklaavin kiltahuoneella 19.4.2011 kello
12.00-14.00.

Liput jaetaan jonotusperiaatteella ja niiden maksueräpäivä on 5.5.2011.
Maksu tapahtuu tilisiirrolla.
Osamaksumahdollisuus: puolet 5.5 ja loput syksyllä ennen juhlia.

Lipun hinta 90 € / henkilö enklaavilaisille, muille 110 € / henkilö.
Hinta sisältää kaikki viikon tapahtumat pl. SK:n bussisitsit.

  • SK:n bussisitsien lipunmyynti erikseen syksyllä

Lisätietoja isännältä ja emännältä sekä facebookista.

***

TAPAHTUMAT/BILEET

(wapun ohjelma tarkemmin)

- Neuvostoliitto-saunis @ PK 5 ti 12.4.

- Haalaribileet ja sauniksen jatkot vol. 2 @ Iltatähti ti 12.4.

- Wipellyksen lipunmyynti @ G-bar ke 13.4.

- Wapunavaushuuto, wappumerkin julkaiseminen, wappunotskin avaus ja wapunavausbileet to 14.4.

- Logojen maalaus, Hässin julkkarit ja wappulabra pe 15.4.

- Teekkarilaulajien kevätkonsertti ja FinnHits la 16.4.

- Koomakaraoke su 17.4. @ Iltatähti

Vikkotiedote, vko 14/2011

05.04.2011 21:09

OTSIKOT

- CASE+CASE

- Cluster ry:n Yrityspäivä 13.4.

- KOTISEUTUKURSIO 18.4.

- TAPAHTUMAT/BILEET

**

CASE+CASE

Tapahtumaa ei järjestetä 7.4. vaan se siirtyy toiseen ajankohtaan!

**

Cluster ry:n Yrityspäivä 13.4.

Haluaisitko duuniin oman alasi yritykseen? Onko kandi- tai
diplomityöpaikka vielä avoinna? Haluaisitko avartaa työpaikka
mahdollisuuksiasi?

Cluster ry järjestää yrityspäivän tietotekniikan ja tuotantotalouden
opiskelijoille (muut opiskelijat ovat myös tervetulleita) keskiviikkona
13.4. klo 16 alkaen. Päivän tarkoituksena on tarjota opiskelijoille
tietoa oman alan yrityksistä ja kontaktoitua yritysmaailmaan. Paikalle
saapuvat CapGemini, HiQ, Tiksi Technologies ja Miradore. Yritykset
kertovat yleistä infoa toiminnastaan ja työvoima tarpeistaan. Tilaisuus
on avoin kaikille opiskelijoille. Yritysesittelyiden jälkeen siirrytään
Viipuri-kabinettiin (vanha Sonerasauna), missä tarjolla on naposteltavaa
ja juotavaa.

Yrityspäivä pähkinänkuoressa:
-Yritysten esittely klo 16 alkaen salissa 4301-02
-Esittelyiden jälkeen (noin klo 18) vapaamuotoinen keskustelu jatkuu
Viipuri-kabinetissa (Laserkatu 8)

Mukana:

CapGemini

HiQ

Tiksis Technologies

Miradore

**

KOTISEUTUKURSIO 18.4.

Kotiseutukursio tulee jälleen! Reittinä ratkiriemukkaalla kursiolla toimii Lappeenranta-Savonlinna-Lappeenranta. Hintaa matkalle ei kerry juuri ollenkaan: 5€ Kaplaakin jäsenille, 10€ muille. Lippuja myydään 11.-13.4. 3-aulassa klo 11-13. Mukaan kursiolle mahtuu n. 100 henkeä ja vierailemme seuraavissa baareissa:

Konnunsuon baari
Alppimaja
Ravintola Virta
Punkero baari
Kaakonranta
Paalu-Baari

Savonlinnassa pidetään pidempi ruokatauko ja dresscode kursiolla on HAALARIT!

**

TAPAHTUMAT/BILEET

- Techmun klubi-ilta 8.4.

- Ketek 35 v. 9.-10.4.

Vikkotiedote, vko 12/2011

28.03.2011 02:34

OTSIKOT

- Prodeko ja Optiem vierailulla 29.3.

- CASE+CASE 7.4.

- Techmun klubi-ilta 8.4.

- Circuit training- treeni kutsuu SINUA! (KORJAUS alkamisaikaan)

- TAPAHTUMAT/BILEET

**

Prodeko ja Optiem vierailulla 29.3.

Prodeko ja Optiem saapuvat vieraaksemme kellarille tiistaina 29.3. Otetaan Otaniemeläiset ja Oululaiset kolleegamme vastaan lappeen Rantalaisella vieraanvaraisuudella ja biletetään heidän kanssaan klo 19.00 alkaen! Tule paikalle ja verkostoidu!

Mitä? Prodeko ja Optiem vierailulla
Missä? Kellarissa
Milloin? 29.3. klo 19.00->

**

CASE+CASE 7.4.

Kellarissa järjestetään 7.4. klo 17.00 alkaen Case+Case- tapahtuma, jossa tarkoituksena on ratkoa neljän hengen joukkueen voimin case ja juoda ratkomisen ohella keissi tyhjäksi. Kevään innovatiivisimpaan skabaan mahtuu mukaan 6 kpl nopeimmin ilmottautunutta joukkuetta, joten ilmoittaudu mahdollisimman ripeästi osoitteeseen projekti@kaplaaki.fi. Ilmoita s-posti-viestissä joukkueen nimi sekä jäsenten nimet. Osallistuminen maksaa 20€/joukkue ja ilmottautuminen päättyy sunnuntaina 3.4. Ratkaisut esitetään klo 18.30 alkaen, jolloin kellari aukeaa myös yleisölle. Sauna on lämmin klo 20.00-00.00 ja sinne pääsevät kaikki halukkaat!

**

Techmun klubi-ilta 8.4.

Techmun Klubi-ilta palaa yli vuoden tauon jälkeen kellariin 8.4.
Bileet alkavat klo 22 ja päättyvät klo 04. Sisäänpääsy on ilmainen ja
paikalla tarjoillaan virvokkeita.

Dekkien takana Techmun DJ:t tarjoilevat elektronista tanssimusiikkia
tanakan äänentoiston ja komean valaistuksen kera! Tule katsomaan miltä
oikeat bileet näyttävät ja ennen kaikkea kuulostavat!

Lyhyesti:
kellarissa, perjantaina 8.4.
klo 22 – 04
Ilmainen sisäänpääsy!

Tapahtuma facebookissa
https://www.facebook.com/event.php?eid=196772800355704

**

Circuit training- treeni kutsuu SINUA! (KORJAUS alkamisaikaan)

Circuit training kehittää samanaikaisesti lihasvoimaa ja aerobista kestävyyttä. Tähän klassikkoliikuntamuotoon kuuluvat lihasvoimaharjoitukset, joka vuorottelevat aerobisten harjoitusten kanssa. Saat sykkeesi pysymään korkealla siis koko treenin ajan. Tällaisen liikuntaharjoituksen pääasiallinen etu on, että se kehittää samanaikaisesti lihasvoimaa ja aerobista kestävyyttä, mikä puolestaan vaikuttaa edullisesti koko kehoon! Tule siis mukaan rinkiin hikoilemaan, tervetulleita ovat naiset, miehet ja ne, joita mikä tahansa zumba ei kiinnosta.

Parru ry:n Circuit training suoritetaan asiansa tietävän ohjaajan opastuksella, joka takaa että kaikki lihasryhmät käydään huolellisesti läpi ja että kunto kanssa kohenee!

Missä: Monitoimisalissa
Milloin: aina tiistaisin kello 18.00-19.00,
alkaa 12.4. ja jatkuu pitkälle kevääseen
Kertamaksu: tasarahalla 2e

**

TAPAHTUMAT/BILEET

- Prodekon ja Optiemin vierailu 29.3. @ Kellari

- Haalaribileet ja sauniksen jatkot 29.3. @ Iltatähti

- Lauluilta 30.3. @ G-bar

- Party like a Rockstar by Enklaavi 30.3. @ GM

Tiedotearkisto

« vanhemmat